19.3.2007

Verkostomarkkinointi

Tämä kirjoitus jatkaa hyvin samaa aihetta, kuin edellinenkin viesti.
Eräs vanha tuttavani soitti ja kertoi tutustuneensa uuteen mielenkiintoiseen projektiin, josta halusi minunkin kuulevan. Lupasin tulla paikalle katsomaan mistä on kyse. Kuulosti epäilyttävästi, että kyseessä olisi jonkin sortin verkostomarkkinointi. Muuten tämä tuttava olisi varmaan kertonut enemmänkin kyseisestä "projektista" jo puhelimitse. Toivottavasti tuolla esittelyssä on ainakin hyvät ruokatarjoilut, ettei mene ihan hukkaan koko reissu.
En ole koskaan perehtynyt "oikeaan" verkostomarkkinointiin, joten on mielenkiintoista kuulla, mitä kaikkea tämä kyseinen firma lupaa :). Kirjoitan aiheesta varmaan enemmän tuon esittelytilaisuuden jälkeen.

Muista aiheista:
Pikavippi-sivustoni pärjäää hyvin googlessa. Eräs kilpailija kopioi sivuston ulkoasun ja sivujen mallin, mutta myöhemmin muokkasi sivustonsa uudeksi. Hommassa auttoi Optimointi.comin foorumi.

Järjestin pokerisivustolleni ilmaisturnauksen, johon osallistui n. 200 ihmistä, jotka kaikki olivat kyseisen pokerihuoneen uusia käyttäjiä. Valitettavasti 80% pelaajista oli löytänyt turnauksen jostakin muualta kuin minun sivustoltani. Toivottavasti pokerihuone jonka kanssa järjestin turnauksen, ei suutu siitä, että suuri osa käyttäjistä on Suomen ulkopuolelta.

Ei kommentteja: